Joutoeläintilalla on vanha tupa. Sellainen ihan sympaattinen pieni talo. Siinä ei ole asuttu vuosikymmeniin ja edeltävä asukas on uudisrakennuksen myötä muuttanut tuvan pajanteeksi. Jaa että mikä on pajanne? No se on sellainen pajantapainen kyhäelmä, tuvan seinään on vedetty moottorisahalla reikä sekä laitettu ei-täysin-tiiviit peltiset pariovet ja lattiassa on rasvamonttu. Vanhan rakennuksen raiskaamista, sanon minä.
Sinänsä asiassa ei paljon menetetä, koska vanha tupa on todella lähellä tietä. Ei siitä asumusta itselleen olisi saanutkaan, mutta on se silti vähän surullisen näköinen. Asiaan tulee muutos, tuvasta on nimittäin jo Kartanon rakennuslupia haettaessa tehty toimenpideilmoitus että se puretaan tässä rakennustoiminnan yhteydessä.
Vanhasta kalustosta ei tuntunut olevan jäljellä mitään muuta kuin yläkerrassa oleva, entisöimistä kaipaava sivustavedettävä. Se on surullista. Vanhoihin rakennuksiin vain jotenkin kuuluu tiettyjä asioita, joidenkin juttusten vain kuuluu olla "aina" jossain. Kai se on jonkinlainen feng shui jokaisessa tilassa.
Vanhaa navettaa purettaessa vuonna 2009 löytyi riemastuttava määrä aarteita navetan ylisiltä. Oli pientä sälää kuten lääkepulloja ja lapsen kengät, ja vähän isompaakin mm kelkka ja soikko. Ja Joutoeläinfarmarin iloksi soutulavitta elikkäs keinutuoli. Lähes kokonaisena ja vain kolmeen osaan hajonneena! Päätin heti silloin että tämä pidetään ja tämä kunnostetaan. Soutulavitta säilöttiin autotalliin odottamaan aikaa parempaa.
Parempi aika koitti sitten 2016. Joutoeläinfarmarilla on eno, joka on todella taitava käsistään. Hänen käsialaansa on mm Joutoeläinfarmarin piian peili. Enolta sitten tiedusteltiin että korjaisiko soutulavittan ja lupasi tuo korjata. Joitain palikoita puuttui kokonaan, toinen jalas oli poikki ja kaikki liitokset oli väljääntyneet. Tuoli heinänhakumatkalla traktorin kauhaan ja menoksi! Tänään hain ehjätyn mööpelin enolta. Tuli kyllä hieno! On sääli, että alkuperäisestä tekijästä ei löytynyt tietoa, enonikin oli tutkinut tuolia sillä silmällä jos löytäisi viitteitä tekijästä. Niin, käsityönä tehtyihin huonekaluihin tosiaan jää puusepän käden jälki ja tekijän voi tunnistaa muustakin kuin signeerauksesta!
Soutulavitta tilapäissijoitettiin samaan osoitteeseen kuin niin moni muukin Kartanon valmistumista odottava huonekalu - Äiteen tyä. Joutoeläinfarmarin äidin nurkat on todella kysytty säilytyspaikka kaikenlaisille hankinnoille. On herätehankintoja, antiikkilöytöjä ja Kartanon alkuperäinen sivustavedettävä entisöinnissä käytettynä. Ja mm extempore käteen jäänyt piano.
Kaunis vanha soutulavitta on Joutoeläinfarmarille hyvin merkityksellinen mööpeli. Kuten jo mainitsin, pidän siitä että joitain asioita kulkee suvussa tai paikassa sukupolvesta toiseen. On jotenkin hienoa että se jokin on nähnyt niin paljon enemmän kuin minä (kyllä, puisissa huonekaluissa on sielu). Tämä tuoli vain kuuluu tänne. Se on ollut jo vanhassa tuvassa ja sille on paikka Kartanon tuvassa. Toisekseen merkittävää on nyttemmin enoni kätten jälki - kuten puusepästä niin myös entisöijästä/korjaajasta jää oma jälkensä huonekaluun. Ihailen ja arvostan suuresti enoni kädentaitoa, hänen töitään on jo useampi lahjaksi saatuna ja pyynnöstä tehtynä. Eikä nämä varmasti tähän lopu. Ja mikä sen paremmin vaatimattoman tekijänsä kehuu, kuin hieno työnjälki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti