Kahvakuulailu on niin nähty

 Eilen kerättiin kiviä pellolta. Löytyi aika paljon...Koskapa aloitus venyi aiottua myöhemmäksi, niin saalis vain kipattiin ankkalammen pohjoisrannalle, siitä se kärrätään kiviaidan osaksi sitten kun ehtii.

On melkoisen tehokasta hyötyliikuntaa tuo. Kolmekin tuntia kun kävelee maiharit jalassa äestetyllä pellolla kantaen ja heitellen erikokoisia kiviä, niin tulee jo hieman sellainen olo että urheiltukin on. En oikein jaksa uskoa että innostun maksamaan tunnin kahvakuulajumpasta. Vaikka olisi miten sosiaalista ja saisi pinkin juomapullonkin ;)

Tämän päivän yhtenä urakkana oli ankkojen pienen altaan siivoaminen. Ankoilla on väliaikaisratkaisuna pieni valmisallas tarhassaan siihen saakka että lampi on valmis ja aidat ympärillä. Ankathan on muuten tosi sympaattisia eläimiä, mutta niin sotkuisia että sitä ei edes pysty kuvailemaan. Näiden harrastuksena on mm se, että hiekkaa ja muuta maa-ainesta kolataan nokalla veteen. Tämän seurauksena tänäänkin lapioin altaan pohjalta 20 sentin kerroksen liejua. Tosi hyvä jatkotreeni eiliselle kun kyykisteli altaan äärellä aika monta toistoa - likaisen veden tyhjäyshän suoritetaan luonnollisesti pienellä sangolla äyskäröiden. Eipä tuonne pumppua kannattaisi laittaakaan, tukossa olisi heti.





Aina välillä kuulee ihmettelyä siitä, miksi esimerkiksi kotieläinpihoilla kaikille muilla eläimillä on kasveja tarhassa ja on nättiä ja syötävää ja mukavaa. Niin että miksi ankoilla on yleensä vaan paljas maa ja lätäkkö. No, syy on niinkin yksinkertainen kuin että ei kasva. Ei mikään. Ei varmaan ikinä enää. Kuvassa näkyy oikein hyvin se mihin asti paikalliset lintuset aidan raosta yltää ja siltä alueelta on ihan kaikki syöty. Suurin osa kasveista juuriaan myöten. Tein tuon seiväsaidan viime kesänä ja ihan tarkoituksella sellaisen että ankat yltävät pitämään sen ulkopuolen ja alustan paljaana - ei jää leikkurin ulottumattomiin kasvustoa jota pitäisi trimmerillä viimeistellä.

Milloin minä kiinnostuin puutarhuroitsemisesta?

Joutoeläinfarmarin äitee harrastaa puutarhan pitoa. Siellä on vaikka mitä kasvamassa, harvinaisiakin kasveja. Olen onnistunut tähän ikään mennessä vain kulkemaan perässä kasveja esiteltäessä ja kehumaan että "joo hieno on". Kasvien nimet unohtuu samantien ja jäljelle jää puu, puska ja kukka. Siihen on järki ja kiinnostus riittänyt että syötäväksi tarkoitettuja juttusia kasvatetaan, mutta se kaikki muu touhu on mennyt yli hilseen. "Kyllä suakin sitten kiinnostaa kun on oma paikka", kertoi äitee. Juupa juu...

Vaan kyllä äitee tietää, näemmä. Viime vuonna tehtiin ensimmäiset istutukset. Oli mietitty että mihin laitetaan ja mitä laitetaan ja niitä sitten kasteltiin ja ihmeteltiin. Nyt on sitten kevään puuhana ollut se ennen niin käsittämätön pihan kiertäminen sen tiimoilta että miten kasvit on ensimmäisestä talvestaan selvinneet. Ja varsin hyvältä näyttää, suurin osa on lähtenyt tähän vuoteen reippaasti ja täysissä voimissa. Muutama "saappa nähärä" tuolla vielä on kytättävänä.

Erityisen ilahtunut olen onnenpensaan hyvästä talvehtimisesta. Onnenpensas on yksi niitä harvoja kasveja joista olen tykännyt silloinkin kun muuten en kukkaloille lämmennytkään. Äitee on tämän pensaan omastaan alulle laittanut ja kasvattanut tänne siirtämiseen asti. Paikaksi pensaalle valikoitui Kartanon eteläinen pääty. Koska rajanaapurin rakennukset on suht lähellä rajaa, niin tuohon väliin muodostuu suojainen paikka jahka Kartanokin kasvaa täyteen mittaansa. Pitäisi olla puskalla siinä mukava asustella. Ja mielessäni jo näen miten kauniilta se näyttää tulevina vuosina seinustalla kukkiessaan.

Kevään suurin puutarhaprojekti

Tämän kevään suurimpana projektina on ollut kylän läpi kulkevan tien vierustan ehostaminen. Tai no, sitä vierustaa riittää vielä mutta ehostettu on Kartanon etupihan kohta. Tuohon tuli joitain vuosia sitten istutettua ystävältä saadut viinimarjapensaat, alkuperäinen ajatus oli että hyötypuutarha kiertäisi taloa edestä ja sivulta.

Sittemmin mieli on muuttunut ja viime vuonna istutetut omena- ja luumupuut sekä mansikat ovat talosta viistosti rinteessä. Siinä on valmiiksi hyvä maakin ja sopiva tila hyötypuutarhalle. Viinimarjapensaat muutti siten myös sinne. Leikkasin ne matalaksi muutamia oksia lukuunottamatta, koska niiden hoito on jäänyt vähän heikoksi ja olivat leikkaamisen tarpeessa. 

Omenapuurivistö näkyy kuvan oikeassa laidassa ja luumupuut jää kuvan ulkopuolelle omenapuiden yläpuolella rinteessä. 

Aion aidata koko hyötypuutarhan kunhan ensin keksin että millaisen aidan haluan.

Marjapensaiden tilalle istutettiin rivistö tuijia aidaksi kasvamaan. Kuvissa näkyvä vanha tupa on aiemmin mainitsemani purkuun menevä, joten sen pihalle tuoma suoja tulee häviämään. En halunnut leikattavaa aitaa enkä lehtipuita. Alla olevista kuvista näkee lähtötilanteen joka oli melkoinen ryteikkö, tasoituksen jälkeen ja valmiin lopputuloksen.

Viisi tuijaa pitää vielä hakea, sitten on aidalla mittaa riittävästi. Lisäksi ojan reunassa kasvavat pajut raivataan tänä vuonna pois. Aita suunnattiin tien reunan mukaan, eli se kaartuu loivasti. Ojan piennar on valahtanut vuosien saatossa, se pitää vielä kaivaa tai kaivauttaa takaisin ryhdille jossain vaiheessa.

Kevätjuttuja

Kerron siitä lisää kenties huomenna...

Näin lausuin tätä edeltäneessä postauksessa. Noo, paheisiini kuuluu asioiden lykkääntyminen jonnekin tulevaisuuteen koska ja siksi (lisää tähän tekosyitä, katastrofeja ja muita viivytyksiä).

Mutta tuli se kevätkin kaiken sateen ja kylmän takaa. Puuhattu on aivan tolkuttomasti. Tolkuttomasti siis sanan siinä merkityksessä että puuhaa on ollut paljon mutta myös siinä merkityksessä että en usko ihan kaikkien ihmisten pitävän tätä touhua täysin järjellisenä.

Huonon sään töitä on mm aiemmassa postauksessa mainittu hevosten siistiminen. Käytinkö oikeasti sanaa "mainittu", postaus näytti hetkellisesti lievältä avautumiselta. Joka tapauksessa alla olevassa kuvassa on hevosfarmarin rakkaimmat esineet talvikarvan häätämisen aikoihin:

Suka ja sakset liittyy pelkästään harjojen ja häntien siivoamiseen. Joskus muinoin kun olin nuori ja innokas, harjailin talvimammuttikarvasuomenhevosta sualla siistiksi. Sitten tulin vanhemmaksi ja viisaammaksi, kenties laiskemmaksikin, ja otin käyttöön metallisen hikiviilan sahalaidan. 20 minuuttia per hevonen ja irtokarva on poissa. Joidenkin yksilöiden kohdalla käsittelyn joutuu toistamaan kertaalleen, mutta ei ole paha rasti verrattuna siihen sualla nytkyttelyyn. 

Näissä kuvissa sama hevonen suoraan tarhasta haettuna ja 20 minuutin käsittelyn jälkeen.

Ei, tässä ei ole kynitty Joutoeläintilan

päivän lounasta. Tässä on vain saalis hevosten puunaamisesta...

Sehän on siis ihan oma syyni, että nämä on tälläisiä karvakasoja. Olen vain maailman laiskin loimittaja, vaikka joka vuosi päätänkin että ensi syksynä aloitan ajoissa ja loimitan koko talven. Into loppuu pariin päivään. Jos sattuu olemaan talvella kilpaileva hevonen tallissa, niin sitä loimittelen ja muut kasvattaa mammuttikarvan ja loimitellaan vain kamalimmilla keleillä. On siinä hyväkin puoli vaikka keväällä kiroiluttaa. Nimittäin keskitalven kovilla pakkasilla ei tarvi stressata että paleleeko hevoset kun tallin lämpötila laskee +10 asteesta nollan tuntumaan. Voi keskittyä koko tarmollaan stressaamaan mm sitä että jäätyykö vesiputket ja lähteekö auto käyntiin.

Huonon kelin hommina tuli myös purettua hevosten laitumien aidat. Aloittaessa oli aina hyvä sää ja joka kerran lopettaessa taivaalta satoi tiskirättejä ja kaikki vaatteet oli märät. Tässä touhussa oli olemassa sellainen epämääräinen takaraja, että kaivinkone oli tulossa aukomaan tukossa olevia ojia "kunhan vähän kuivaa", joten aloitin homman hyvissä ajoin ettei tulisi kiire. Laitumien purkamisesta hyviä puolia miettiessä tuli oikein yksi oikeasti hyväkin mieleen: lankojen inventointi.  

Note to myself: en enää ikinä kerää lankoja pois epämääräisenä takkukasana vaan kerään langat heti vyyhtiin. Aivan uskomaton työ selvitellä ja pyöritellä miljoonassa solmussa olevia lankoja! Nämä kaikki ei siis ole tänä keväänä purettuja, vaan aiempiakin mukana.

Ja toinen note to myself: jos lanka katkeaa niin uusin sen heti seuraavaan solmuun saakka. Ei enää koskaan aitoja, joissa on eri laatuja lankoja parhaimmillaan 20 cm:n mittaisina pätkinä kun on "ihan vaan äkkiä" korjattu. Ihmekös tuo jos samasta kohdasta on aina rikki, ei mikään sähkäle voi kulkea tuollaisessa "aidassa". Onhan noissa hieman eroa kun vertaa takkuisena kerättyjä siisteihin. Aion myös jatkossa käyttää vain muutamaa erilaista lankaa aidoissani. Yhtä väriä ja paria eri paksuutta. Pysyy kokonaisuuskin huomattavasti siistimpänä siten. Puretuissa löytyi 5 eri vahvuutta ja ainakin saman verran erilaisia värejä.